Tunnilla kehitetään koordinaatiota ja motoriikkaa, perusliikuntataitoja ja aikuisetkin pääsevät mukaan liikkumaan ✨
Tunneilla harjoitellaan vanhemman kanssa yhdessä akrotemppuja sekä liikutaan monipuolisesti loruja unohtamatta innostavassa ja kannustavassa ilmapiirissä – liikunnan iloa unohtamatta 💛
Harjoituksissa opetellaan monipuolisesti:
🤸 akrotemppuja vanhemman kanssa
🙌 perusliikkumistaitoja
⭐ ryhmässä toimimista
💪 voimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa
🎯 koordinaatiota ja motorisia taitoja
🎈 loruiluja ja lyhyitä lauluja
Tunneilla harjoitellaan taitoja sekä yksin että yhdessä. Harjoittelu kehittää rohkeutta kokeilla uusia asioita, vahvistaa yhteistyötaitoja ja opettaa luottamaan sekä itseensä että muihin 🌟
Akrobatiavoimistelu tarjoaa onnistumisen elämyksiä, vauhdikasta tekemistä ja iloa yhdessä liikkumisesta 😊
Ryhmässä pääsee harjoittelmaan ryhmässä toimimista kohti lapsen omaa harrastusta esimerkiksi akrobatiavoimistelun harrasteryhmässä.
📅 Kauden aikana harjoituksia on yhteensä 14 kertaa, syyslomalla ei harjoituksia.
🎭 Halukkaat pääsevät esiintymään seuran näytöksessä.
💫 Kaikissa lasten ja nuorten ryhmissä kaksi ensimmäistä harjoituskertaa ovat maksuttomia kokeilukertoja.
Harrasteryhmät nyt alessa! Syyskipinä-kampanjan ajan kausimaksu vain 109 € (norm. 150 €). Kausimaksun lisäksi laskutetaan varustepaketti 25 € ja uusien jäsenten vuoden 2026 jäsenmaksu 25 €. Lasku muodostuu heti ilmoittautumisen jälkeen. Jos harrastusta ei halua jatkaa, osallistuminen tulee perua tai vaihtaa toiseen ryhmään ennen kolmatta harjoituskertaa täyttämällä muutos- tai peruutuslomake. Varustepaketti sisältää ILO:n logolla varustetut t-paidan ja narurepun sekä ILOn jumppapassin ja pallon. Jos olet jo maksanut laskun ennen peruutusta, palautuksesta vähennetään 15 € toimistomaksu per lasku. Syksyllä 2026 mukana oleville ilmoittautuminen on automaattinen myös keväälle 2027. Kevätkauden harrastusmaksulasku lähetetään marraskuun lopussa ja ilmoittautumisen keväälle voi perua 13.12.2026 mennessä.
Varustepaketti kaudelle 2026–2027
Kun hankit varustepaketin syyskaudella, sitä ei tarvitse hankkia uudelleen kevätkaudelle.
Laskun maksaminen osissa
Lasku on mahdollista maksaa osissa. Jos haluat sopia osamaksusta, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen laskutus@palokanilo.fi ja sovi laskun maksuaikataulusta.
Ryhmä ilmoittaudutaan lapsen tiedoilla!
📩 Lisätiedot: mirva@palokanilo.fi
📞 045 639 6553
📄 Harrastussääntö:
https://palokanilo.fi/harrastussaannot
Lisätietoja järjestäjille (nämä tiedot eivät näy muille).