Tule mukaan Melinaan, akrobatiavoimistelun innostavaan harrastejoukkueeseen!
Joukkueessa harjoitellaan akrobatiavoimistelun perustaitoja sekä tutustutaan lajin monipuolisiin liikkeisiin pari- ja triokokoonpanoissa. Harjoituksissa kehitetään voimaa, liikkuvuutta, tasapainoa ja yhteistyötaitoja kannustavassa ilmapiirissä, jossa jokainen pääsee oppimaan omalla tasollaan.
Syksyn aikana tavoitteena on muodostaa kokoonpanot, joiden kanssa on mahdollista osallistua akrobatiavoimistelun harrastekilpailuihin. Kilpaileminen ja esiintyminen eivät kuitenkaan ole pakollisia – Melinassa voit olla mukana myös pelkästään harjoittelemassa, oppimassa uusia taitoja ja nauttimassa lajista hyvässä seurassa.
Joukkueen kaksi ensimmäistä harjoituskertaa voi käydä kokeilemassa ennen sitoutumista toukokuun maksuun.
Pyydämme kuitenkin tekemään ilmoittautumisen ennen ensimmäistä harjoituskertaa, jotta osaamme odottaa sinua ja saamme huoltajan yhteystiedot valmentajille.
Mikäli et jatka ryhmässä kokeilun jälkeen, tulee peruutus tehdä peruutus/muutoslomakkeella ennen kolmannen harjoituskerran alkua.
Joukkueen valmentajana toimii Vappu Häkkinen.